Seuraa tunnustus: minulla on kirjallinen salarakas.

Saatuani Kauheat lapset pois käsistäni viime syksynä aloin heti suunnitella sille jatko-osaa. Ei minun pitänyt, mutta siinä vain kävi niin. Ajattelin, että ryhtyisin kirjoittamaan sitä vuoden vaihteen jälkeen. Olen kuitenkin hidas kypsyttelijä, ja vuoden loppupuolella totesin, että kyseinen tarina ei ole vielä valmis. Siitä puuttuu suuri palanen, lohkare oikeastaan, joka ei ole vielä paljastanut itseään. Joten päätin odottaa.

Minun ei ylipäänsä pitänyt julkaista tänä vuonna mitään. Kuten sanottu, olen hidas kirjoittaja. Siitä huolimatta olen julkaissut kolme teosta peräkkäisinä vuosina. Tänä vuonna tuleekin neljäs putkeen, kun Hirviöasiakaspalvelu ilmestyy keväällä. Toisinaan mietin, miksi edes teen mitään kirjoituspäätöksiä ja -suunnitelmia, kun aina käy näin. 

Kävi nimittäin niin, että eräänä mitäänsanomattomana päivänä istuin bussissa... Ja sain idean jäätyneestä, valkoisesta kaupungista, jonka seinään on joskus maalattu aurinkomuraali. Se oli niin pakottava ja samaan aikaan vaivaton, että ryhdyin kirjoittamaan. Siitä lähtien tarinaa on vuotanut minusta ulos aina, kun olen vain ottanut kynän käteen ja käynyt tarinakirjan äärelle.

Nyt salarakkaani on julkinen. On tietysti riskaabelia kertoa tällaisista noin vain elämään hiipivistä kertomuksista, koska en vielä itsekään tiedä, mitä tästä edes tulee. Mutta myönnän, että on vaihteeksi tavattoman helmeä vain kirjoittaa vapaasti, ilman deadlinea tai tarkempia suunnitelmia.

Toisinaan on hyvä lähteä pois: viime viikonloppuna olin kirjailijaretriitissä kuuden kollegan kanssa Salon Mathildedalin ruukkikylässä. Paikka oli kertakaikkisen upea ja sain työn alla olevan novellin valmiiksi. Ihanaa kirjoittaa veden äärellä! Ostin uutta teetäkin, joten lähiaikoina lähden etsimään tarinaa ainakin piparmintusta ja raparperi-kermasta.

M1.jpgM2.jpgM3.jpg