RAKKAUSRUNO

(c) Anni Nupponen 1999


Minä en enää
tiedä minne sinä olet lähtenyt
kun huoneesi on tyhjä
eikä tuoksusi enää aamussa tunnu

Enkä minä tiedä
mikä maailma sinua
nyt katsoo ja palvoo
Et ole täällä enää
Et ole täällä -

Toivoisin
ettei mitään enää voisi
sanoa ääneen
silloin kun ääniä ei enää ole
Toivoisin
että ääneen sanottaisiin
kerran se mitä haluan kuulla

Olitko unissa
vai vain unien vierellä
- minun lähelläni kun katselimme kuvia
kuvia ajatuksista...

Minä näen sinut
unissani ja edessäni
ja ikuisesti minä tunnen
miten sinä kerran olet hymyillyt

Jos sinä kerran voisit tulla
ei minun enää koskaan
tarvitsisi muistaa
tai ikinä enää yrittää unohtaa

Koko aamun minä lepäsin vuoteellani
ylläni metsien rajat
ja muistin sanoilla ajatuksia
muistin kulumattoman elämän hetket

Vain heikoilla sanoilla
voi muistaa ne hetket
joita ei ajassa koskaan ollut

Minä muistan
ääneen sanomattomat kuiskaukset
mustan tien salaisuudet
Viisauden tähden sinun otsallasi
hiljaisen yön hopeapölyn

Joskus minä vielä itkin
joskus minä vielä surin
nyt ei enää sitäkään

Vain olemattomuus
uudelleen syntynyt herkkyys
vuorten laulava myrskytuuli

Joskus minä vielä halusin olla enemmän
joksus minä vielä osasin toivoa
jos osaisi uskoa
Nyt on enää vain jokin tuntematon
Jokin joka kiertää kehää

Jos voisit muistaa
edes yhden minun sanoistani
et enää koskaan
olisi ilman minua

Mutta minä en koskaan
voi sinulta mitään pyytää

Kun sanat on kahlittu
tähän elämään jossa sinä osaat pelätä
enkä minä enää
voi puhua valojen äänillä

Minä muistan sinut kun nukut
Kun hiljaisuus lepää kasvoillasi
Ja muistan sinut kun olet kaunis
Kun unelmat muuttuvat kuviksi
Ja aikaa enemmän
minä muistan kaiken

Tuulessa se kaikki muuttuu
kaipauksen hetkellisyydeksi
jossain siellä missä ääni on yksi
ei ehkä tunteita ole -

Minä muistan polut halki metsän
Muistan ajatukset, kevyet siivet
Sen hetken kun puhuit
Sen hetken kun olit hiljaa

Niin kaikessa on eilisen todellisuus
Ajaton olennaisuus
Niin minun ihollani
ikuisesti on kämmenesi jälki
polttavana lantiolla

Sinun vahvuutesi on katse
Minun heikkouteni kosketusten tanssi
Sinun lähelläsi on minun rauhani
sinun syvyydessäsi
minun kohtaloni kaikuva ääni

Vain sinussa elää
kuumuuden kyynel
Etkä koskaan varastanut
mitään muuta
kuin ajatusten rauhan,
öiden sinisen rauhan

Jos enää koskaan
tulisit luokseni yöllä
minä voittaisin kuoleman
ja voittaisin elämän koko kirjon

Jos minä enää koskaan
voin tulla sinun lähellesi
Nähdä sinun maailmassasi
itseni kokoisen tilan -

Muistoissa kaikki on kuin
maailman hienoterä
se polttaa ja jättää jälkensä
sulavan lumen alle
näkyviin kevääseen
ja tuskaan ja kylmyyteen

Päivissä kaikki sylkee mustaa tulta
asiat jotka annoin anteeksi enkä unohda koskaan
Sinä unohdit tulla
Lumoavan ääneen hohteessa
sinä unohdat minusta kaiken

Sinä unohdat sen,
jota ajattelit silloin kun kipu oli suurin
ja miten minä sinua
voisin syyttää
kun en koskaan ole
olen vain minussa en koskaan muuta -

Pakkasessa kaikki on hiljaisuutta
metsän halki ei enää vielä
polkuja eikä sanoja
vain ajatuksetn heikko toive
kuin kuiskaus tuulessa

Nostan sen ilmaan
enkä tiedä
voiko se koskaan nousta
lumoavan laulun korkeudelle

Jos minä koskaan voisi tulla
sinua niin lähelle ettei mitään muuta ole
niin minä sytytän tähdet
niin etteivät ne koskaan sammu
eikä mikään enää koskaan
vie sinua täältä pois

Ei mikään
eikä mikään enää ikinä ei koskaan

Minä näin sinussa
vuosituhanten laulun
ikiaikojen todellisuuden
kaikkeuden ikuiset silmät
Jotakin sinussa oli minun sisältäni otettu

Jokin tässä maailman pakkasessa
särkyi ja hajosi pirstaleiksi
jos viillän ranteeni
juotko elämääni etkä enää tunne kylmää?

Uskallatko kulkea metsään
- uskallatko kohottaa äänesi
niin että koko maailma sen kuulee
tai niin
että vain minä voin
sulkea äänesi sisääni...

Uskallatko antaa itsesi
jonnekin käsieni varaan
jonnekin hiljaisuuteen
jonnekin missä odotetaan vain sinua?

Ja minä haluan sinua
koska silmissäsi on tulta
Minä haluan sinua sillä aamusi
on elämän voiman kosketus
Minä haluan sinua
sillä olet enemmän kuin mikään muu

Ja minä haluan koskettaa sinua
kuunnella sydämesi ääntä
jos joskus tulisit minun luokseni
hiljaisuuteen

Meidän välillämme oli jotain
jotain oli meidän lähellämme silloin kun olimme kaukana toisistamme
joskus aikana, jota en enää muista
sinä lepäsit vuoteellani ja minä rakastin sinua

Meidän lähellämme
aika unohti ottaa kosketuksista kiinni
Meidän lähellämme
mikä vain oli totta
Unissa maailma kaareutui
hiljaisuuden ympärille ja sinä puhuit sanoilla

Joskus sanoit minua kauniiksi
joskus joksikin muuksi
Minä aistin kipinöitä silloinkin
kun ulkona satoi vain harmaata raskasta vettä

Sinä olit lahden takana
Sinä olit toisissa juhlissa kuuntelemassa jotain kirkkaampaa
kaukana ajatuksista
et kuullut minun ääntäni enää

voitko uskoa?
liian lähelle se kantaa minua
liian lähelle ja liian vieraisiin maihin
liian kaukaa se kaipaa, liian kauan olen ollut toisilla mailla
kuullut vieraat laulut
sielläkin minä rakastin sinua
sinä unohdat minusta kaiken

Jotenkin sen kaiken täytyy kadota
salamana, polttaen silmien pohjaa ja sormien pohjaa
se muuttuu mustaksi, palaneeksi
hetkelliseksi ajatukseksi

eikä mikään enää ole samaa
kun ukkonen on lyönyt keskelle maailmaa
sinne sisälle
missä kaiken luuli olevan turvassa

Minä olisin halunnut olla sinulle tärkeä
minä olisin halunnut olla sinulle kaikki
minä olisin halunnut uskaltaa
minä olisin halunnut tietää miten aamu aurinko nousee silloin
kun sinä olet ollut uneni
minä en enää tiedä mitä haluan
minä haluan liian paljon

Jossain sinä olet
saavuttamattomissa
kaukana kuumilta lähteiltä
kaukana ääneltä joka sinua huutaa

annatko anteeksi?
annatko anteeksi että olen vain minä
minä tulen minusta ja päädyn minuun
syklinä se kaikki kiertää jäätyneiden tähtien mustia ratoja

Äidinmaidon tuskaa
hileiksi muuttunutta elävää kudosta
niin syvältä että siellä kaikki on pimeää

Se on maailman ukkonen
elämän virran liikeen ylle kohoava
mustuuden tuskalla tukema muuri
kauneuden vastakohdan voitto
meidän välissämme

Joskus kun tanssi oli lakannut
eikä kukaan muu enää ollut lähellä
sinä tulit minun luokseni ja pidit minun käsiäni
lähellä sydäntä
jonka minä tunsin olevan kuin omani

Siinä se kaikki oli hiljaa
eikä ollut muuta kuin hetki
siinä olit sinä
ja sinun väsymyksesi jota sain koskettaa

Sinä nukuit minun vierelläni
ja kääriydyit minuun kuin huopaan pehmeään
unohdukseen
kivusta pois pois turhautumisesta

Jos joskus tulee uudelleen yö
tähän valheiden kirkkauteen
minä pesen kasvoni sinun ajatuksissasi
minä olen sinun kaikkivaltojen valojen alla

muistoissa me olemme sankareita
legendoja, satujen onnellisia
ja joskus muulloin jotain muuta
Minä olen unohtanut miltä tuntuu kun voi jäädä

Minä olen unohtanut
sen mikä on todellisuus
ja sen mikä on todellisuuden moraali
minä olen unohtanut miltä tuntuu
paino ajatusteni alla

ethän sinä voi muistaa
kun et koskaan itse nähnyt
kasvojasi kuunvalossa
elänyt käsiäsi
huulten herkimmällä iholla

Minussa on kaikki
liikaa ja liian paljon
Minussa on kaikki
kaikki niin kaikki
valot varjot tuska ja jokin
jonka vain sinä voit nähdä

Minä tiedän ettet sanonut sanaakaan
Minä en tiedä missä on unien maailman raja
Minä tiedän mitä sinä et halunnut
Minä en tiedä missä olet nyt
Minä tiedän mitä on yksinäisyys
Minä en tiedä mihin maailmojen tulvat valuvat

Odottavaan kohtuun
tuhanteen tuskaan josta me synnymme
vai elämän alkulähteille
vai kuolleen maailman raunioille -

Kerroit mitä on pelko
kerroit mitä on ylpeys
kerroit mikä on maailma
jossa minä en ole

Voisin sanoa että ajattelet liikaa
voisin sanoa että pelkäät liikaa
voisin sanoa että välität liikaa
voisin sanoa kaiken

mutta minä ajattelen
ettei mikään ole väärin
mutta minä ajattelen
että aina tulee yrittää
mutta minä en voi viedä
sinulta sinun häpeääsi

Se jokin on meidän välissämme
se jokin on meissä ja ulkona meistä
jossain muualla se kaikki
joka mahtuu ajatusten tilaan
joka tulee meidän väliimme

niin tässäkin on yksinäisyys
hyytävä kylmyys ja silitetyt lakanat
uhri joka tulisi antaa
kerran meretkin painuvat jäähän
niin tässäkin on vain odottava katse

Se jokin joka on tummaa
se jokin joka ei enää osaa laulaa
se jokin jolla on enää vain sormet
sormet joilla kuunnella

Minä olen laulanut lukemattomista kohtaloista
minä olen saanut sanoiksi
sanomattomat surut
minä olen ymmärtänyt niitä
joilla ei enää ole kieltä
minä olen parantanut kohtalon jäljet

Kuuntelen mitä haluat sanoa
kuuntelen virran ääntä
kuuntelen hengitystä joka vierelläni nukkuu
Anna minun vielä kerran rakastaa sinua

kuunnella ettet saata
itkeä silloin kun kohtalot on täytetty
itkeä niille jotka ovat yksin
itkeä kaikille niille jotka eivät saata

Sinä lepäsit minun vuoteellani
silloin kun olit väsynyt
ja kosketit niin hiljaa
minun ihoani
niin etten halunnut herätä

enkä koskaan enää halunnut
nähdä mitään
en kuulla
Jos sinä tietäisit
mikä minä olen

Jos sinä osaisit kysyä
kertoa mikä on sinun kipusi
kertoa mikä on unien väri ja hiljaisuus
- vain sinun kosketuksesi
jossain lähellä minua

Ja jos sanoisin rakastavani sinua
en koskaan enää
voisi puhua ääneen

Niin kuin kaikki kerran häviää
niin kuin kerran aikakin kerran loppuu
loppuu suuruus ja kaikujen kaiku
loppuu tanssi, viini, maljat
Joskus ikuisuuksien jälkeen
minä odotan sinua takaisin

Mutta niin kuin kaikki muuttuu tomuksi
niin minä vain tässäkin
olen liian kaukana sinusta
niin liian kaukan
kaikesta siitä mitä sinä et voi

etkä kai koskaan
ole palaamassa takaisin -

Sinä rakastat tätä elämää
ja maailman tulta ja hetkien tuskaa

Kun tiet ovat kovat
ja syyllisyys liian raskas kantaa
eikä sanoja enää ole
en tiedä pääsetkö takaisin

mutta koskaan en ole
sinulta suljettu
sinun kauneudeltasi joka on enemmän kuin mikään
sinun rakkaudeltasi
ja minä odotan ettei aikaa enää ole
ja ikuisesti minä rakastan
vain sinua.