Ensikseen, Erkka Leppänen on kirjoittanut artikkelin Vaskikirjojen taipaleesta. Se löytyy Illusionisti-lehdestä.

Toisekseen olen viettänyt alkuvuoden pitäen kirjoitustaukoa. Viime vuoden lopun ahkeroin uuden käsikirjoituksen parissa. Marraskuussa olin kirjoitushuuman vallassa, mutta joulukuussa alkoi jo väsymys painaa. Sain kuitenkin penultimaattisen version kunnialla valmiiksi, lähetin sen ateljeekriitikkojen ihmeteltäväksi ja antauduin hetkeksi kirjoittamattoman elämän iloihin. Enpä ole siis tammikuussa tehnyt mitään kummallista, paitsi tietenkin ajatellut kyseistä tarinaa ja muitakin.

Helmikuussa ryhdyn taas kirjoittamaan. Työskentelyn jatkamista helpottaa se, että olen saanut varsin positiivista palautetta esilukijoilta. Teeskentelen tosin, että viimeisen version kirjoittaminen on helppoa ja kivaa, sen kun vain vähän korjailee. Ei se ole. Se on yhtä ähräystä, sananmukaista pilkkujen viilaamista. Teksti on jo tuttu ja siksi minusta tylsä. Tähän tuntemukseen tosin auttoi aikanaan Naisen ja kuninkaan esilukijan huomautus: ei lukija tiedä, mitä tarinassa tapahtuu, joten siksi hänellä ei (toivottavasti) ole tylsää.

Deadline on maaliskuun lopulla. Teksti on menossa Teoksen fantasia- ja scifikilpailuun (löytyy täältä). Olen harkinnut realistisen tekstin kirjoittamista seuraavaksi, mutta vain aika näyttää mikä tuntuu oikealta. Olen lähdössä Roomaan helmi-maaliskuun vaihteessa; ulkomailta on ennenkin tarttunut tarinoita mukaan.